Tarina Akun Tehtaasta

(Perustuu tositapahtumiin)

 

Heinäkuinen lauantai-iltapäivä oli kauneimmillaan kun riehakas poikajoukko istui punamullatun, hieman vinoon painuneen mökin kuistilla. Hämäläinen järvimaisema aukesi edessä. Vahakankainen liina peitti kuistin pöytää, jolle oli katettu munkkeja ja pannukahvit. Mikon jalka kosketti pöydän alla olevaa reppua, ja se reppu kilahti lupaavasti, suorastaan enteellisesti. Kello oli tasan kello 15. Tarkkana poikana tunnettu Aku-serkku napsautti Telefunkenin transistoriradion auki äänimerkin kohdalla. Pattereita ei kannattanut tuhlata.

”Suomen Yleisradio, hyvää iltapäivää. Seuraavan tunnin aloittaa Pasi Kaunisto kappaleellaan Ihminen on tehnyt sen.”

– Ei perkele, tuli kuin yhdestä suusta.

Radiosta ei tullut rokkia. Sitä piti tehdä itse.

Kaksi vuotta myöhemmin, helmikuussa 1978, kauppojen hyllyille ilmestyi singlelevy Poliisi pamputtaa taas. Singlen kannessa luki Eppu Normaali, ja miksei olisi lukenut, olihan se singlen tehneen yhtyeen nimi. Ylöjärven viisikko, Martti, Pantse, Juha, Aku ja Mikko, villitsivät Suomen nuorison rupisilla riimeillä ja rajulla soitolla. Keikkapaikat vaihtuivat toisiin, maantie pölisi ja studiontapaisissa huoneissa nauhoille tarttui uusia järkäleitä. Pari basistia seurasi toisiaan. Ensimmäistä kultalevyä juhlittiin vuonna 1980 ilmestyneen Akun Tehtaan merkeissä. Nimi oli enne.

Maata kierrettiin vuodesta toiseen, levyjä ilmestyi, hittejä hittien perään. Eppu Normaalista kasvoi itseään suurempi, suomalaisen rokin ilmiö. Vuosien varrella Aku Syrjän autotalli Ylöjärven Takamaalla alkoi täyttyä soittolaitteista. Itse rakennettuja äänentoistokaappeja, valolaitteita ja kaapeleita oli lattiasta kattoon. Ja kun tämä ei riittänyt, rakennettiin toinen autotalli. Eivät autot sinnekään mahtuneet. Marshall ei pakkasessa viihdy, Volvo viihtyi vähän paremmin. Päätettiin ryhtyä vuokraamaan kalustoa niiksi ajoiksi, kun sitä ei itse tarvittu. Popeda, Juice, Yö ja monet muut kiersivät vuorollaan maata Eppu Normaalin kamat bussissaan.


Sitten syntyi idea. Idea jonka moni tuomitsi heti kättelyssä tuhoon tuomituksi. Tarvittiin Tehdas, Akun Tehdas. Sellainen konklaavi, joka kokoaisi alan tekijät saman tehtaan katon alle. Yhdessä olisi mukavampaa ja tehokkaampaa tarjota palveluja yrityksille ja monenlaisille muille seura- ja kuppikunnille. Tontti Tehtaalle löytyi Ylöjärveltä. Kunnanisät suhtautuivat nuoriin yrittäjiin intomielisesti, ja veroviranomaiset tervehtivät ilolla hyvinvointiyhteiskunnan pitkätukkaisia rakentajia. Syksyllä 2003 tuhoon tuomittu idea avasi ovensa. Ylöjärvellä. Aivan Tampereen rajalla avattiin Akun Tehdas.

Yli 15 yrityksen koti. Studioita, tv-studio, edustustilat, laitevuokraamo, ohjelmatoimistoja, kuvan, valon ja äänen ammattilaisten ryhmittymiä, noin 60 ihmisen kotipesä… Akun Tehtaasta kasvoi nopeasti yksi Suomen suurimmista alan toimijoista. Rakennettiin jättiläismäisiä festivaalituotantoja, pieniä klubitapahtumia, tuotettiin ääntä, valoa ja kuvaa metallimiehille ja oopperaprimadonnille, taikuutta teatterille ja tv-sarjoja. Välillä Tehtaan olivat vallanneet ties mitkä yhtyeet; Nightwish tai Antti Tuisku harjoittelemassa, Popeda kuvaamassa videota, The Fabulous Thunderbirds, Anssi Kela, Maija Vilkkumaa ja moni muu nauhoittamassa omaa jaksoaan tv-sarjaan Kosketuksessa.

Tehdas porskutteli.

 

Kesäinen iltapäivä 2000-luvun ensimmäisellä puoliskolla oli kauneimmillaan kun seesteinen, hieman harmaantunut joukko herrasmiehiä hörppi kahvia Akun Tehtaan aulassa. Aku-serkku napsautti Telefunkenin auki.

”Ja viime vuonna eniten radiosoittoja Suomessa keräsi Eppu Normaali. Siitä huolimatta seuraavaksi päästämme ääneen Pasi Kauniston kappaleellaan Ihminen on tehnyt sen.”

– Ihminen sen tekee, näin se on, sanoi Tehtaanjohtaja Aku Syrjä ääni vakaana.

Akun Tehtaan, sen monien yritysten ja yritysten tekijöiden tarina jatkuu. Ja jatkuu.
Tervetuloa mukaan kauniiseen tarinaan.